(Arkihuone Rosmersholmassa; avara vanhan-aikuinen ja hauska. Alhaalla oikealla puolen tuoreilla koivun-oksilla ja metsäkukilla koristettu muuri. Ylempänä ovi. Perällä kaksois-ovet eteiseen. Vasemmalla seinällä akkuna, sen edessä kasvia ja kukkia. Muurin luona pöytä, sen ympärillä nojatuolia ja sohva. Seinällä riippuu pappien, upseerien ja juhlapukuisten virkamiesten kuvia, toiset vanhoja toiset uudempia. Akkuna on auki. Samoin eteisen-ovi ja ulko-ovi. Ovesta näkyy suuria, vanhoja puita kartanoon vievissä puistokäytävissä. Kesä-ilta. Aurinko on laskenut.)
(*Rebekka West* istuu akkunan vieressä nojatuolissa ja virkkaa suurta valkeata, melkein valmista villahuivia. Tuontuostakin hän katsahtaa ulos kasvien välistä. Vähän ajan perästä tulee *matami Helseth* oikealta.)
*Matami Helseth*. Parasta kait on, että vähitellen alan panna illallista pöytään, neiti?
*Rebekka West*. Niin, tehkää se. Luultavasti pastori pian palaakin.
*Matami Helseth*. Eikö siinä käy kova viima, neiti, missä istutte?
*Rebekka*. Käy vähän. Ehkä panette ovet kiinni.
(*Matami Helseth* sulkee eteisen oven, menee sitten akkunan luo.)
*Matami Helseth* (aikoo panna akkunan kiinni, katsoo ulos). Eikös tuo ole pastori, joka tuolla kävelee?
*Rebekka* (pikaisesti). Missä? (nousee.) On, hän se on. (Akkunan takana.) Menkää syrjään. Hän ei saa huomata meitä.
*Matami Helseth* (keskellä lattiaa). Ei, mutta neiti — hän lähtee taas myllytietä.