*Rebekka*. Myllytietä hän toissa päivänäkin kulki. (Kurkistaa akkunaverhon ja pielen välistä.) Nyt saamme nähdä —
*Matami Helseth*. Uskaltaako hän mennä sulun yli?
*Rebekka*. Niin, sitä tahtoisin nähdä. (vähän ajan kuluttua.) Ei. Hän palaa takaisin. Menee tänäänkin ylempää, (menee akkunan luota.) Pitkän kierroksen.
*Matami Helseth*. Herranen aika, niin. Mahtaa pastorista tuntua vaikealta kulkea tuon sulun yli. Siellä missä sellaista on tapahtunut —
*Rebekka* (panee työnsä kokoon). Täällä ei hevin unohdeta kuolleita, täällä Rosmersholmassa.
*Matami Helseth*. Minä nyt puolestani luulen niin, neiti, että kuolleet eivät unohda Rosmersholmassa.
*Rebekka* (katsoo häneen). Kuolleet?
*Matami Helseth*. Niin, melkein voi sanoa, ett'eivät ne voi täydellisesti erota jälkeenjääneistä.
*Rebekka*. Kuinka niin luulette?
*Matami Helseth*. No, eihän se valkea hevonen muuten täällä kävisi, tiedän mä.