*Rebekka*. Niin, mitenkä sen valkean, hevosen, laita oikein on, matami?
*Matami Helseth*. Oh, siitä ei kannata puhua. Ettehän te semmoisia uskokkaan.
*Rebekka*. Uskotteko te sitten semmoisia?
*Matami Helseth* (menee ja sulkee akkunan). Tässä minä nyt rupean teidän narriksenne. (katsoo ulos.) Ei — mutta johan se pastori taas on tuolla myllytiellä —!
*Rebekka* (katsoo ulos). Tuo mieskö tuolla? (menee akkunan luo.) Sehän on rehtori.
*Matami Helseth*. Niin oikein, rehtori se onkin.
*Rebekka*. No, sepä hauskaa! Saattepa nähdä, hän on tulossa meille.
*Matami Helseth*. Hän menee ihka suoraan sulun yli, hän. Ja kuitenkin oli vainaja hänen sisarensa. — No, minä lähden sitte laittamaan illallista, neiti. (Menee oikealle.)
(Rebekka seisoo hetkisen akkunan luona; tervehtii sitte hymyilee ja nyökkää.)
(Alkaa hämärtää.)