*Kroll*. Olen, tietysti.
*Brendel*. No, Donnenvetter, sittehän minä olen tuntenut sinut!
*Kroll*. Anteeksi —
*Brendel*. Etkö sinä ollut —
*Kroll*. Anteeksi —
*Brendel*. — yksi noista siveyden sankareista, jotka hankkivat minulle eron keskustelu-yhdistyksestä?
*Kroll*. Voi olla. Mutta minä kiellän kokonaan kaiken lähemmän tuttavuuden.
*Brendel*. No — no! Nach Belieben, herra tohtori. Sama tuo minulle on.
Ulrik Brendel pysyy kuitenkin sinä miehenä, mikä on.
*Rebekka*. Olette varmaan matkalla kaupunkiin, herra Brendel?
*Brendel*. Te olette arvannut oikein, rouva pastorska. Toisinaan olen pakotettu lähtemään kiertomatkalle toimeentulon vuoksi. En minä sitä mielelläni tee; mutta — enfin — täytymyksen pakko —