*Rosmer*. Rakas, herra Brendel, enkö minä saa jollain auttaa teitä? Minä tarkoitan, jollain tavalla —
*Brendel*. Haa, mikä ehdotus! Tahtoisitko sinä saastuttaa siteen, joka meitä yhdistää? Ei koskaan, Johannes — ei koskaan!
*Rosmer*. Mutta mihin te sitte aijotte ryhtyä kaupungissa? Uskokaa minua, että teidän ei ole niin helppo siellä —
*Brendel*. Jätä se minun huolekseni, poikani. Arpa on heitetty. Tällaisena, kun nyt seison tässä edessäsi, olen minä lähtenyt pitkälle matkalle. Pitemmälle kuin kaikki edelliset kiertelyni yhteensä. (rehtori Krollille.) Uskaltaisinko kysyä herra professorilta — unter uns —, onko teidän kunnioitettavassa kaupungissanne mitään jotenkin hyväksi tunnettua, arvokasta ja tilavaa kokoussalia?
*Kroll*. Tilavin on työväen-yhdistyksen sali.
*Brendel*. Onko herra dosentilla mitään lajiteltua vaikutusvoimaa siinä, varmaankin hyvin hyödyllisessä, yhdistyksessä?
*Kroll*. Minulla ei ole siinä mitään tekemistä.
*Rebekka* (Brendelille.) Teidän on kääntyminen Peder Mortensgårdiin.
*Brendel*. Pardon, madame, — mikä idiootti se on?
*Rosmer*. Minkä tähden häntä juuri idiootiksi luulette?