*Rebekka*. Kun hän ei vaan kohtaisi valkeata hevosta. Minä pelkään, että nyt pian saamme kuulla moisista kummituksista.
*Matami Helseth*. Jumal' armahda, neiti. Älkää puhuko niin ajattelemattomia.
*Rebekka*. No, no, no —.
*Matami Helseth* (hiljemmin). Uskotteko te sitte, neiti, että täällä on joku, jonka pian on lähteminen?
*Rebekka*. En, johan minä nyt sellaisia uskoisin. Mutta tässä maailmassa on niin monenlaisia valkeita hevosia, matami Helseth. — Niin, hyvää yötä sitte. Nyt menen huoneeseeni.
*Matami Helseth*. Hyvää yötä, neiti.
(Rebekka menee käsitöineen oikealle.)
*Matami Helseth* (vääntää lampun liekin alas, pudistaa päätään, ja mutisee itsekseen:) 'sus siunatkoon. Sitä neiti Westiä. Mitä se väliin puhuukaan.
TOINEN NÄYTÖS.
(Johannes Rosmerin työhuone. Vasemmalla seinällä on sisäänkäytävä. Perällä oviaukko, josta esiriippu on työnnetty syrjään; ovi vie makuuhuoneesen. Oikealla akkuna, sen edessä kirjoituspöytä kirjoineen ja paperineen. Kirjahyllyjä ja kaappia pitkin seiniä. Huonekalut yksinkertaiset. Vanhan-aikuinen sohva pöytineen vasemmalla.)