*Matami Helseth*. Pyytäisin neitiä tulemaan alas.
*Rosmer*. Neiti ei ole täällä ylhäällä.
*Matami Helseth*. Eikö ole? (katselee ympärillensä). Sepä kummallista. (menee.)
*Rosmer*. Sinä sanoit —?
*Kroll*. Kuule nyt. Mitä täällä on salaisuudessa tapahtunut Beaten eläessä, — ja mitä täällä edeskinpäin tapahtuu, — sitä en tahdo tarkemmin tutkia. Olithan sinä niin kovin onnetoin avioliitossasi. Ja se saa kai tavallansa olla sinulle puolustukseksi —.
*Rosmer*. Voi, kuinka vähä sinä oikeimmin tunnet minua —!
*Kroll*. Elä minua, häiritse. Sen sanon vaan, — että jos aijot jatkaa tätä yhteis-elämääsi neiti Westin kanssa, niin on ihan välttämätöintä, että pidät salassa sitä käännöstä — sitä surkeata luopumista, — johon hän on sinut vietellyt. Anna minun puhua! Anna minun puhua! Minä sanon, että jos tätä hullutusta on suvaittava, niin ajattele, luule ja usko, Herran nimessä, mitä vaan tahdot — sekä sinne että tänne. Mutta pidä uskosi itselläsi. Onhan se ihan yksityinen asia. Eihän sellaisia asioita välttämättömästi tarvitse huhuilla ympäri koko maan.
*Rosmer*. Minun täytyy välttämättömästi päästä väärästä ja epäselvästä asemastani.
*Kroll*. Mutta sinulla on velvollisuuksia sukusi muistoille, Rosmer! Pidä se mielessäsi! Rosmersholma on ammoisista ajoista ollut säädyllisyyden ja järjestyksen lietenä, täällä on aina pidetty kunniassa ja arvossa sitä, mitä yhteiskunnan etevimmät ovat hyväksyneet ja tunnustaneet parhaaksi. Koko seutuun on Rosmersholma painanut leimansa. Onnetoin, parantumatoin häiriö syntyisi, jos se tieto pääsisi leviämään, että sinä itse olet hyljännyt niin sanoakseni Rosmerien sukuaatteen.
*Rosmer*. Rakas Kroll, — minä en katsele asiaa samalta kannalta. Mielestäni on minun välttämätöin velvollisuuteni hankkia vähä iloa ja valoa tänne, johon Rosmerien suku aikojen halki on koonnut vaan yötä ja synkkyyttä.