*Rosmer*. Tietysti! Kaikki tyyni. Ihan peittelemättä.
*Mortensgård*. Rouva vainaja pyytää ja rukoilee minua olemaan jalomielinen. Hän tietää, sanoo hän, pastorin toimittaneen minun pois opettajavirastani. Ja sitte hän pyytää niin hartaasti, ett'en kostaisi.
*Rosmer*. Mitenkä hän sitte luuli teidän voivan kostaa?
*Mortensgård*. Kirjeessä seisoo, että jos korviini tulee sellaisia huhuja, että Rosmersholmassa eletään syntistä elämää, niin ei minun pitäisi uskoa niitä; sillä ilkeät ihmiset niitä vaan levittelivät, tehdäkseen teidät onnettomaksi.
*Rosmer*. Onko kirjeessä niin!
*Mortensgård*. Te voitte itse sopivassa tilaisuudessa saada lukea kirjeen, herra pastori.
*Rosmer*. Mutta minä en ymmärrä —! Mitä hän sitte kuvitteli niiden huhujen tarkoittavan?
*Mortensgård*. Ensiksikin, että pastori oli luopunut lapsuutensa uskosta. Sitä nyt rouva väitti varmaksi valheeksi — silloin. Ja sitte — hm —
*Rosmer*. Sitte?
*Mortensgård*. Ja sitte hän kirjoittaa, — se osa tuntuu jotenkin sekaantuneelta — ett'ei hän tiedä mistään syntisestä elämästä Rosmersholmassa. Ett'ei hänelle koskaan ole tehty mitään vääryyttä. Ja sitte hän rukoilee minua, että jos sellaisia huhuja tulisi liikkeelle, minä en puhuisi niistä mitään «Välkyttäjässä».