ROUVA RUMMEL. Se on kyllä minun mieheni, herra Tönnesen. Mutta tietkääs, että hän on niin tottunut puhumaan suurissa kokouksissa —
KOLLEEGA RÖRLUND. Eivät nuo toisetkaan tunnu olevan kovin hiljaisia.
HILMAR TÖNNESEN. Ei, Jumala paratkoon, kun vaan kukkaro on suojeltava, niin —; kaikkihan täällä tarkoittaa vaan pikkumaisia aineellisia laskelmia. Uh!
ROUVA BERNICK. Olihan se kuitenkin parempi kuin ennen, jolloin kaikki tarkoitti vain huvittelua.
ROUVA LYNGE. Oliko täällä tosiaan ennen niin huonosti?
ROUVA RUMMEL. Oli kuin olikin, rouva Lynge. Kiittäkää onneanne, ettette asunut täällä siihen aikaan.
ROUVA HOLT. Niin, täällä on todellakin tapahtunut muutoksia! Kun muistan tyttöpäiviäni —
ROUVA RUMMEL. Oi, ajatelkaas vaan neljä-, viisitoista vuotta sitten! Herra Jumala, millaista elämää täällä oli silloin! Silloin oli sekä tanssiyhdistys että musiikkiyhdistys —
NEITI BERNICK. Ja draamallinen yhdistys. Sen minä muistan hyvin.
ROUVA RUMMEL. Niin, juuri siellähän Teidänkin näytelmänne esitettiin, herra Tönnesen.