NEITI HESSEL. Ainakin piakkoin. Me erosimme hotellin edustalla.
KONSULI BERNICK. Ja hän pysyi päätöksessään?
NEITI HESSEL. Kovana kuin kallio.
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL (puuhaillen ikkunain ääressä). Hitto näitä uusmuotisia laitoksia; minä en saa verhoja alas.
NEITI HESSEL. Pitääkö ne saada alas? Minä luulin, että ne päinvastoin —
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Ensin alas, neiti. Niin, tiedättehän, mitä on tekeillä?
NEITI HESSEL. Kyllä. Antakaa minun auttaa; (tarttuu nauhoihin) minä annan siis verhojen langolleni laskeutua, — vaikka mieluummin tahtoisin että ne nousisivat.
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Senkin saatte tehdä myöhemmin. Kun puutarha on täynnä lainehtivaa joukkoa, nousevat verhot ja sisällä nähdään hämmästynyt ja iloinen perhe; — porvarin koti olkoon kuin lasikaappi.
(Konsuli Bernick näyttää aikovan sanoa jotain, mutta käännähtää sitten ja menee kiireesti huoneeseensa.)
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Niin, pidetään nyt viimeinen neuvottelu. Tulkaa Tekin mukaan, herra Krap. Teidän täytyy auttaa meitä eräillä asiallisilla tiedonannoilla.