JUHANI TÖNNESEN. Oi, Dina —!
DINA. Kaikki he täällä sanovat, että minun täytyy vihata ja inhota Teitä; että se on minun velvollisuuteni; mutta minä en ymmärrä, mitä sellainen velvollisuus on; minä en tule koskaan sitä ymmärtämään.
NEITI HESSEL. Sitä sinun ei tarvitsekaan, lapseni!
NEITI BERNICK. Ei, sitä sinä et saakaan tehdä; ja siksi sinun on seurattava häntä hänen vaimonaan.
JUHANI TÖNNESEN. Niin. Dina!
NEITI HESSEL. Kuinka? Nyt minun täytyy antaa sinulle suuta, Martta! Tätä minä en olisi odottanut sinulta.
NEITI BERNICK. Et kai, sen kyllä uskon; minä en olisi itsekään sitä odottanut. Mutta kerran täytyy sen päästä minussakin purkautumaan. Oh, kuinka me kärsimme täällä sovinnaisuuden ja tottumusten kahleissa! Nouse kapinaan sitä vastaan, Dina. Mene hänen vaimokseen. Tee jotakin, jolla uhmaat näitä tottumuksia ja vanhoja tapoja.
JUHANI TÖNNESEN. Mitä vastaatte, Dina?
DINA. Niin, minä tahdon tulla Teidän vaimoksenne.
JUHANI TÖNNESEN. Dina!