NEITI HESSEL. Hm; katsoppas näitä, Karsten. Juhani lähetti sinulle terveiset, että hän uskoo minun käsiini sen nimen ja maineen, jonka hän kerran lainasi sinulle, ja myöskin sen, jonka sinä varastit häneltä, kun hän oli poissa. Juhani on vaiti; ja minä voin tehdä tai jättää siinä asiassa tekemättä miten tahdon. Katso, tässä ovat nuo kaksi kirjettä kädessäni.
KONSULI BERNICK. Ne ovat sinulla! Ja nyt — nyt sinä aiot — jo tänä iltana, — kenties, kun lippukulkue —
NEITI HESSEL. Minä en tullut tänne ilmiantamaan sinua, vaan ainoastaan pudistamaan sinua hereille, niin että sinä puhuisit omasta halustasi. Se ei ole onnistunut. Jää siis valheen valtaan. Katso tänne; näin revin minä nuo sinun kirjeesi palasiksi. Ota kappaleet; tuossa ne ovat. Nyt ei löydy mitään todistusta sinua vastaan, Karsten. Nyt olet turvassa; ole nyt sitten onnellinenkin, — jos voit.
KONSULI BERNICK (järkytettynä). Lona, — minkätähden et tehnyt tätä ennen! Nyt se on myöhäistä; nyt on minun koko elämäni hukattu; minun on mahdotonta elää tämän päivän jälkeen.
NEITI HESSEL. Mitä on tapahtunut?
KONSULI BERNICK. Älä kysy. — Mutta minun täytyy elää kuitenkin! Minä tahdon elää — Olavin vuoksi. Hän sovittaa kaikki ja hyvittää kaikki —
NEITI HESSEL. Karsten —!
(Hilmar Tönnesen tulee kiireesti takaisin.)
HILMAR TÖNNESEN. Ei ketään löydy; poissa; ei Bettyäkään!
KONSULI BERNICK. Mikä sinulla on?