KAUPPIAS SANDSTAD (tulee). Lähettävät luotsin kanssa hänet takaisin, herra konsuli.
HILMAR TÖNNESEN. Ei, ei; hän kirjoitti minulle; (näyttää kirjettä) hän sanoo, että hän aikoo piiloutua lastin joukkoon, kunnes he joutuvat avomerelle.
KONSULI BERNICK. Minä en näe häntä enää koskaan!
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Oh, joutavia; vahva, hyvä laiva, juuri korjattu —-
KAUPPIAS VIGELAND (joka on myöskin tullut saliin). — Teidän omassa telakassanne, herra konsuli.
KONSULI BERNICK. Minä en näe häntä koskaan, niin, niin! Minä olen kadottanut hänet, Lona, ja — nyt sen huomaan — minä en ole häntä koskaan omistanutkaan. (Kuuntelee.) Mitä tuo on?
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Soittoa. Nyt tulee lippukulkue.
KONSULI BERNICK. Minä en voi, minä en tahdo vastaanottaa ketään!
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Mitä ajattelet? Se ei käy mitenkään päinsä.
KAUPPIAS SANDSTAD. Mahdotonta, herra konsuli; ajatelkaa, miten yrityksenne riippuu siitä.