KONSULI BERNICK. Mitä se minuun nyt kuuluu! Kenen hyväksi minä nyt enää teen työtä?
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Ja sitä sinä kysyt? Onhan sinulla me itsemme ja yhteiskunta.
KAUPPIAS VIGELAND. Se oli oikea sana, se.
KAUPPIAS SANDSTAD. Ja ei kai konsuli unhota, että me —
(Neiti Bernick tulee takimmaisesta ovesta vasemmalta.
Soitto kuuluu heikosti kaukaa kadulta.)
NEITI BERNICK. Nyt tulee kulkue; mutta Betty ei ole kotona; minä en ymmärrä, minne hän —
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Verhot pois ikkunoista! Tulkaa minua auttamaan, herra Krap. Ja tekin, herra Sandstad. Synti ja häpeä, että perheen juuri pitää olla niin hajalla; aivan vasten ohjelmaa.
(Verhot vedetään ikkunain ja oven edestä. Ulkona nähdään koko katu tulitettuna. Vastapäätä olevan talon seinällä on suuri kuultoilmoitus, jossa on lauselma: »Eläköön Karsten Bernick, yhteiskuntamme pylväs!»)
KONSULI BERNICK (väistyy arkana takaisin). Pois nuo kaikki! Minä en tahdo tätä nähdä! Sammuttakaa, sammuttakaa!
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Kaikella kunnioituksella, oletko sinä täysissä järjissäsi?