ERÄITÄ ÄÄNIÄ. Hm! Ei; ei! Kyllä; niin!
KOLLEEGA RÖRLUND. Siis ihmiselle valtion kansalaisena, — miehelle sellaisena kuin miehen pitää olla, — me tuomme tänä iltana kunnioitustamme. Olkoon Teidän yrityksenne totiseksi ja pysyväksi siunaukseksi tälle yhteiskunnalle! Rautatiestä voi tosin tulla tie, jonka hankittuamme saatamme itsemme alttiiksi ulkoapäin tunkeutuville turmiollisille vaikutuksille, mutta myöskin tie, joka meidät nopeasti niistä päästää. Ja emmehän edes nytkään voi varjella itseämme ulkoapäin tulevilta huonoilta aineksilta. Mutta että me olemme juuri nyt, tänä juhla-iltana, mikäli huhu kertoo, onnellisesti ja nopeammin kuin odotimmekaan, vapautuneet eräistä sellaisista aineksista —
ÄÄNIÄ. Hst! Hst!
KOLLEEGA RÖRLUND. — sitä pidän minä hyvänä enteenä koko yritykselle. Se, että kosketan tätä kohtaa täällä, osoittaa, että olemme nyt talossa, jossa eetillinen vaatimus asetetaan korkeammalle perhesiteitä.
ÄÄNIÄ. Kuulkaa! Hyvä.
KONSULI BERNICK (samaan aikaan). Sallikaa minun —
KOLLEEGA RÖRLUND. Ainoastaan pari sanaa vielä, herra konsuli. Sitä, mitä Te olette tehnyt tämän kaupungin hyväksi, ette Te tosin ole tehnyt sillä sala-ajatuksella, että se tuottaisi Teille jotakin kouraantuntuvaa hyötyä. Mutta pientä osoitusta siitä, että kiitolliset kansalaiset Teitä muistavat, ette toki voi olla vastaan ottamatta, ette varsinkaan tällä merkittävällä hetkellä, jolloin me, käytännöllisten miesten vakuutusten mukaan, seisomme uuden ajan kynnyksellä.
USEITA ÄÄNIÄ. Hyvä! Hyvä! Kuulkaa!
(Kolleega Rörlund antaa merkin palvelijoille, jotka nyt tuovat korin lähemmäksi. Eräät juhlakomitean jäsenet ottavat seuraavan puheen aikana käsille ja näyttävät esineitä, joista tässä puhutaan.)
KOLLEEGA RÖRLUND. Niinpä on meillä, herra konsuli, kunnia tarjota Teille tämä hopeinen kahvikalusto. Suokaa sen kaunistaa pöytäänne silloin, kun meillä vastaisuudessa, kuten niin usein ennen, on ilo kokoontua tähän vierasvaraiseen taloon. Ja Teitäkin, arvoisat herrat, jotka olette niin auliisti avustaneet kaupunkimme ensimäistä miestä, pyydämme ottamaan vastaan pienen muistolahjan. Tämä hopeinen pokaali on Teille, herra tukkukauppias Rummel. Te olette niin usein kaunopuheisin sanoin maljojen kilistessä taistelleet tämän yhteiskunnan kunnallisten etujen puolesta. Ilmestyköön Teille monta sopivaa tilaisuutta kohottaa ja tyhjentää tätä maljaa. — Teille, herra kauppias Sandstad, annan minä tämän albumin, täynnä kansalaisten kuvia. Teidän tunnettu ja tunnustettu inhimillisyytenne on Teidät saattanut siihen miellyttävään asemaan, että Teillä on ystäviä yhteiskunnan kaikissa puolueissa. — Ja Teille, herra kauppias Vigeland, on minulla tarjottavana, salakammionne kaunisteeksi, tämä kotipostilla liitupaperille painettuna ja korukansiin sidottuna. Vuosien kypsyttävän vaikutuksen alaisena olette Te saavuttanut vakavan elämänkatsomuksen. Teidän toimintaanne päivän askareissa on kirkastanut ja aateloinut vuosikaudet ajatus korkeammasta ja tuolla puolen olevasta. (Kääntyen kansanjoukon puoleen.) Ja nyt, ystävät, kohottakaamme eläköön-huuto konsuli Bernickille ja hänen taistelutovereilleen! Eläkööt yhteiskuntamme pylväät!