KONSULI BERNICK. Täällä kulkee huhuja suurista maatilan-ostoista ylämaassa. Ne tilat olen minä ostanut, kaikki tyyni, minä yksinäni.
HILLITTYJÄ ÄÄNIÄ. Mitä se sanoi? Konsuliko? Konsuli Bernick?
KONSULI BERNICK. Ne ovat toistaiseksi minun käsissäni. Luonnollisesti minä olen uskonut asian työtovereilleni, herroille Rummelille, Vigelandille ja Sandstadille, ja me olemme sopineet, että —
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Se ei ole totta! Näyttäkää — näyttäkää toteen —!
KAUPPIAS VIGELAND. Me emme ole sopineet mistään!
KAUPPIAS SANDSTAD. Ei, onko nyt mokomaa —
KONSULI BERNICK. Aivan oikein; me emme ole vielä sopineet siitä, mitä minä aioin mainita. Mutta minä olen varma, että nämä herrat ovat yhtä mieltä kanssani, kun ilmaisen, että minä olen tänä iltana ajatellut itsekseni, että nämä maatilat tarjotaan yleiseen osakkeiden merkintään; jokainen, ken tahtoo, saa ottaa siihen osaa.
USEITA ÄÄNIÄ. Huraa! Eläköön konsuli Bernick!
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL (hiljaa konsuli Bernickille). Sellainen katala petos —!
KAUPPIAS SANDSTAD (samoin). Puijasit meitä —