KONSULI BERNICK (vitkalleen). Onko Juhanikin tullut kotimaahan?
NEITI HESSEL. On tietysti; tietysti; enhän minä toki ilman häntä matkustele. Mutta te näytätte niin surullisilta. Ja istutte täällä hämärässä, ja mitä ommellette valkeaa. Ei suinkaan perheessä ole sattunut kuolemantapaus?
KOLLEEGA RÖRLUND. Neiti, Te olette täällä yhdistyksessä moraalisesti turmeltuneitten —
NEITI HESSEL (matalammalla äänellä). Mitä sanotte? Nämä siistit, hiljaiset naisetko olisivat —?
ROUVA RUMMEL. Oh, onko nyt mokomaa —!
NEITI HESSEL. Ah, minä ymmärrän, ymmärrän! Mutta, hitto vie, rouva Rummelhan se on! Ja tuossahan istuu myöskin rouva Holt! No me kolme emme ole viime näkemästä nuorentuneet. Mutta kuulkaas nyt, hyvät ihmiset; antakaa nyt noiden moraalisesti turmeltuneitten odotella yksi päivä; ne eivät siinä ajassa ehdi sen enempää paheta. Sellainen ilonhetki kuin tämä —
KOLLEEGA RÖRLUND. Kotiintulon hetki ei ole aina ilon hetki.
NEITI HESSEL. Vai niin? Niinkö tunnette raamattunne, herra pastori?
KOLLEEGA RÖRLUND. En minä ole pastori.
NEITI HESSEL. No sitten Teistä tulee. — Mutta hyi, hyi, hyi: nämä moraaliset paidat löyhkävät niin pilaantuneilta, — aivan kuin ruumislakanat. Minä olen tottunut preeriain raittiiseen ilmaan, tietkää se.