JUHANI TÖNNESEN. Nyt me on oltu kaupungilla katselemassa vanhoja paikkoja, Karsten.
KONSULI BERNICK. Niin, sen olen kuullut. Paljon muutoksia; vai kuinka?
NEITI HESSEL. Konsuli Bernickin suuria hyviä töitä kaikkialla. Me kävimme armeliaisuus-laitoksessa, jonka sinä olet lahjoittanut kaupungille —
KONSULI BERNICK. Oikein sielläkin?
NEITI HESSEL. »Karsten Bernickin lahja», kuten portin päällä seisoo.
Niin, sinä olet tosiaan ensimäinen mies täällä.
JUHANI TÖNNESEN. Ja mainioita sinulla on laivojakin. Minä kohtasin
»Palmupuun» kapteenin, entisen koulutoverini —
NEITI HESSEL. Ja uuden koulutalonkin sinä olet rakennuttanut; ja sekä kaasu- että vesijohto luetaan sinun ansioksesi, kuulemma.
KONSULI BERNICK. No, täytyyhän toimia yhteiskunnan hyväksi, jos elää.
NEITI HESSEL. Niin, se on kaunista, lankoni; mutta onkin ilo nähdä, miten ihmiset kunnioittavat sinua. Minä en ole turhamainen, tietääkseni; mutta en voinut olla muistuttamatta muutamille, joiden kanssa juttelimme, että mekin olemme sinun sukuasi.
HILMAR TÖNNESEN. Uh —!