NEITI HESSEL. Minä ajattelen ennen kaikkea pojan onnea. Sillä auttaa häntä, se minun täytyy; itse hän ei ole liioin etevä näissä asioissa; nuoriin tyttöihin ja naisväkeen ei hänellä ole ollut koskaan silmää.
ROUVA BERNICK. Hänelläkö? Juhanilla! Minun mielestäni meillä päin vastoin on siitä sangen surulliset todistukset —
NEITI HESSEL. Ah, helkuttiin nuo vanhat, tuhmat jutut! Missä on
Bernick? Minä tahdon puhua hänen kanssaan.
ROUVA BERNICK. Sinä et sitä tee!
NEITI HESSEL. Mutta minä teen. Jos poika pitää Dinasta, — ja Dina hänestä, — niin täytyy heidän saada toisensa! Onhan Bernick niin älykäs mies; hän keksiköön jonkin keinon —
ROUVA BERNICK. Ja sinä luulet, että tällaisia amerikalaisia sopimattomuuksia kärsittäisiin täällä —
NEITI HESSEL. Pyh, lorua, Betty —
ROUVA BERNICK. — että sellainen mies kuin Karsten, jolla on niin ankarat moraaliset periaatteet —
NEITI HESSEL. Hai hai, eivät ne mahda olla kovinkaan ankarat.
ROUVA BERNICK. Mitä uskallat sinä sanoa?