NEITI HESSEL. Olkoon; mutta kun sitten Betty palasi kotiin, kauniina, kukoistavana, kaikkien jumaloimana, ja kun tuli tunnetuksi, että hän saisi tädin kuoltua periä kaikki hänen rahansa ja etten minä saisi mitään —.
KONSULI BERNICK. Niin, nyt tullaan asiaan, Lona; ja nyt saat sen kuulla peittelemättä. Minä en rakastanut Bettyä siihen aikaan; minä en purkanut kihlausta sinun kanssasi minkään uuden tunteen vuoksi. Sen tein pelkästään rahojen tähden; minun oli pakko se tehdä; minun täytyi saada ne.
NEITI HESSEL. Ja noin sanot minulle vasten silmiä?
KONSULI BERNICK. Niin, sen sanon. Kuule minua, Lona.
NEITI HESSEL. Ja kuitenkin kirjoitit minulle silloin, että sinut oli vallannut voittamaton rakkaus Bettyyn, vetosit jalomielisyyteeni, vannotit minua olemaan Betyn tähden hiiskumatta siitä, mitä oli ollut meidän välillämme —
KONSULI BERNICK. Minun täytyi tehdä niin, sanoin.
NEITI HESSEL. No enpä siis, kautta elävän Jumalan, kadu, että silloin jouduin niin suunniltani.
KONSULI BERNICK. Anna minun kylmästi ja rauhallisesti kertoa sinulle, miten asianlaita siihen aikaan oli. Äitini toimi, kuten muistat, liikkeen johtajana; mutta hänellä ei ollut kerrassaan yhtään liikeälyä. Minut kutsuttiin kiireesti Parisista kotiin; aika oli kriitillinen; minun piti saada liike jälleen kuntoon. Mitä täällä näinkään? Näin seikan, joka oli pidettävä mitä tarkimmin salassa, nimittäin että kauppahuoneemme oli suorastaan perikadon partaalla, Niin, se oli suorastaan perikadon partaalla, tämä vanha ja arvokas liike, joka oli toiminut kolme sukupolvea. Mitä oli minulla, pojalla, ainoalla pojalla, muuta neuvona kuin etsiä pelastuksen keinoa?
NEITI HESSEL. Ja sitten sinä pelastit Bernickien liikkeen naisen kustannuksella.
KONSULI BERNICK. Sinä tiedät hyvin, että Betty rakasti minua.