KOLLEEGA RÖRLUND. Mutta miten on tämä ymmärrettävä, herra Tönnesen? Osoittihan konsuli Bernick viime vuonna aivan selvästi, ettei hän tahdo tänne rautatietä.
HILMAR TÖNNESEN. Niin, sitä minäkin; mutta minä tapasin prokuristi Krapin, ja hän kertoi, että rautatieasia on otettu uudestaan esille ja että Bernick pitää neuvottelua kolmen täkäläisen rahamiehen kanssa.
ROUVA RUMMEL. No, ilmankos minä olin sieltä kuulevinani Rummelin äänen.
HILMAR TÖNNESEN. Niin, herra Rummel on tietysti mukana, ja muut ovat kauppias Sandstad ja Mikko Vigeland, — pyhä Mikko, niinkuin häntä kutsutaan.
KOLLEEGA RÖRLUND. Hm —
HILMAR TÖNNESEN. Anteeksi, herra kolleega.
ROUVA BERNICK. Ja täällä kun oli jo niin hiljaista ja rauhallista.
HILMAR TÖNNESEN. No, minulla puolestani ei olisi mitään sitä vastaan, jos he alkaisivat hiukan kinastella taas. Se olisi ainakin vaihtelua.
KOLLEEGA RÖRLUND. Oh, sellaista vaihtelua emme kai täällä kaipaa.
HILMAR TÖNNESEN. Riippuu taipumuksista. Eräät luonteet vaativat silloin tällöin reimaa taistelua. Mutta sitä ei pikkukaupungin elämä, sen pahempi, voi paljoa tarjota, eikä kaikkien ole sallittu — (selailee kolleegan kirjaa). »Nainen yhteiskunnan palvelijattarena», mitä roskaa tämä on?