KONSULI BERNICK. Betty ei ole koskaan vaatinut minua puhumaan.
NEITI HESSEL. Siksi, ettei ole mitään tiennyt.
KONSULI BERNICK. Ja sinäkään et sitä vaadi; — Betyn vuoksi sinä et sitä vaadi.
NEITI HESSEL. Oh, en. Minä kyllä osaan kestää pilkkanaurut: minulla on leveä selkä.
KONSULI BERNICK. Eikä Juhanikaan sitä vaadi; sen hän lupasi minulle.
NEITI HESSEL. Mutta entä sinä itse, Karsten? Eikö sinussa itsessäsi ole jotakin, joka vaatii vapautusta valheesta?
KONSULI BERNICK. Minäkö uhraisin ehdoin tahdoin perheonneni ja asemani yhteiskunnassa!
NEITI HESSEL. Mikä oikeus on sinulla siihen asemaan, jossa olet?
KONSULI BERNICK. Viidentoista vuoden kuluessa minä olen joka päivä ostanut vähin erin sitä oikeutta — omalla elämälläni, ja tiedä se, minä olen tehnyt työtä ja toimittanut paljon hyvää.
NEITI HESSEL. Niin, sinä olet tehnyt työtä ja toimittanut paljon sekä itsesi että muitten hyväksi. Sinä olet kaupungin rikkain ja mahtavin mies; sinun tahtoosi ei kukaan uskalla muuta kuin taipua, sillä sinun luullaan olevan vailla vikaa ja tahraa; sinun kotiasi pidetään mallikotina, sinun elämääsi esimerkiksi kelpaavana. Mutta kaikki tämä komeus ja sinä itse seisotte kuin hyllyvällä nevalla. Hetki voi tulla, sana sattua lausutuksi, — ja sekä sinä että kaikki loistosi uppoatte pohjaan, ellet ajoissa pelasta itseäsi.