Lämpiminä päivinä istuivat he välistä mättäälle lepäämään, jolloin hän opetti Aunelle ympärillä kasvamien kukkien tieteelliset nimet. Tällaisissa tilaisuuksissa innostui hän suuresti ja tuli vapaammaksi, aivan kuin häneen yht'äkkiä olisi syntynyt halu puhella jonkun kanssa. Aune katseli häntä silloin ihmetellen.
Itse asiassa viipyivätkin Aunen ajatukset metsänvartijassa enemmän kuin hän itse tahtoi myöntääkään. Kaikki, mitä tämä sanoi, vaikutti häneen, vaikka hän aivan hyvin huomasi, etteivät nuo puheet aina olleetkaan erittäin syvämietteiset. Ei hän myöskään ollut kaunis, vaan päinvastoin. Kuitenkin oli hänessä jotakin vastustamatonta, hänen katseessaan, äänessään, liikkeissään sekä hänen hymyilyssään. Vieläpä hänen alakuloisuutensa ja umpimielisyytensä vaikuttivat valtavasti häneen; useammin, kun Aune itsekään tiesi, istui hän miettien mikä salaisuus tähän mieheen liittyi ja mikä katkera kokemus oli häntä kohdannut.
Joskus muisteli hän myöskin metsässä olevata mökkiä, jossa he ensi kerran toisensa kohtasivat ja kuinka kummallisesti sen asukkaat silloin olivat käyttäytyneet. Tähän saakka ei hän vielä ollut rohjennut mitään tästä kysyä, pelkäsipä, että arvoituksen selitys olisi juuri tässä.
VII.
Eräänä iltana, sun sade oli jo kahteen päivään estänyt Aunea menemästä tavalliselle kävelymatkalleen, rohkaisi hän viimeinkin itseään ja kysyi neiti Leidersdorffilta, heidän istuessaan valkean ääressä, työtä tekemässä, tunsiko hän metsänvartijan.
— Metsänvartijanko? kysyi neiti ihmetellen, minkä äkkinäisen käänteen hänen nuoren kuuntelijansa ajatukset olivat tehneet. Hän oli nimittäin tapansa mukaan vaipunut muistoihinsa, niin että Aune puolen tunnin ajan oli koettanut johtaa keskustelua ikävöityyn aineesen.
— Metsänvartijanko? toisti vanhus. — En tosiaan tiedä, mitä sanoa; tunnen häntä hyvin vähän, hän on ollut täällä ainoastaan lyhyen ajan. Mutta olen kuullut, että hän olisi aivan rappiolla.
Aune katsahti ylös.
— Rappiollako?
— Niin ainakin sanotaan. Mutta ihmiset puhuvat hyvin paljon, johon ei varmasti voi luottaa, — lisäsi hän, jatkaen sitten kertomuksiaan menneistä ajoista.