— Onko retki varmasti päätetty tällä kertaa?
— On. Se kestää kaksi vuotta, mikäli voi ennakolta päättää niin pitkästä ja vaarallisesta matkasta. Tapasin Pariisissa majuri Jamy'n, joka esitteli minut herra Moureau'lle. Me otamme molemmat osaa hänen tutkimusretkeensä sadan tai parin sadan sotamiehen kanssa, se on päätetty asia. Hänen retkensä on järjestelmällisesti suunniteltu. Sotaministeri on siinä mukana. Mutta minä pelkään, että me emme pääse lähtemään ennen ensi vuotta.
Syvällä ja selvä-äänteisellä äänellään Marcel puhui pitkälti tekeillä olevan pienen retken syistä, tarkoituksesta ja kokoonpanosta. Sen piti jatkaa eversti Flatters'in kovaonnista yritystä, ja hän teki siitä selvää täsmällisesti ja melkein kaunopuheisesti, niin perinpohjin tunsi hän aineensa. Hän aivan kiihtyi. Ei mikään muu näyttänyt enää kiinnittävän hänen mieltään, kuin tämä rohkea retki Afrikan sydämeen. Hänen innokkaat eleensä antoivat lisää pontta hänen sanoilleen, jotka loitsivat esiin nuo tuntemattomat maat, nuo laajat ja yksitoikkoiset seudut, tutkimattomat ja salaperäiset kuin meri.
Jean kuunteli, tarkkaavainen ja miehekäs ilme kasvoillaan. Tuo sulavaliikkeinen, hieno- ja kaunispiirteinen nuori mies, joka hymyili ja laski leikkiä lakkaamatta, tuo naisten suosikki, jonka ensi silmäyksellä olisi luullut olevan oikeassa ympäristössään jossakin hienossa salongissa liehittelyn ja lemmiskelyn touhussa, hän näytti nyt vakavissa mietteissä ollessaan todellisen, lujan ja uskaliaan miehen luonteensa. Hänen ystävänsä, Marcel Guibert, joka hänet perinpohjin tunsi, ei ollutkaan hänestä koskaan muuta ajatellut ja, kun hän kuuli hänestä puhuttavan kuin mistäkin kasarmin keruubista, ihmetteli hän ja vastasi vain:
— Ette tunne häntä.
Rouva Guibert ilmestyi portaille.
— Vaiti, sanoi kapteeni, pannen nopeasti sormen huulilleen.
— Eikö hän tiedä, kuiskasi Jean matalalla äänellä.
— Ei, hän saa kyllä tietää liiankin aikaisin.
Vanha rouva katsoi puutarhaan, mutta ei huomannut kumpaakaan nuorta miestä. Luullen olevansa yksin, otti hän pois silmälasinsa, jotka hän oli pannut silmilleen, nähdäkseen paremmin tehdä käsityötänsä, ja pyyhki hitaasti nenäliinalla silmiään. Väsyneenä nojasi hän portaiden puista rintanojaa vastaan, jota myöten kiertelivät jasmiinin ja soijaköynnöksen kukattomat oksat, nuo syksyn surulliset koristukset. Alakuloisissa mietteissä antoi hän katseensa liidellä yli tutun maiseman.