— Minähän puhunkin vallan vakavasti. Sulhaseni on vakavin vertaus mitä olla saattaa. No, kuulkaapas, jos ilmaisen salaisuutenne, niin se merkitsee, että te olette lakannut minua miellyttämästä.
— Älkää toki! Minä voin lakata teitä miellyttämästä minä hetkenä hyvänsä.
— Kiittämätön!
Hän teki kädellään liikkeen, kuin olisi hän esittänyt nuorta miestä kuvitellulle katsojajoukolle:
— Kaunis kuin enkeli, eikä tiedä siitä mitään.
Hän nosti kätensä:
— Minä vannon sen. Kas niin, oletteko nyt tyytyväinen? Antakaa nyt kuulua.
Jean epäröi vielä, mutta päätti sitten puhua:
— Ystävälläni Marcel Guibert'illä on jotakin sanomista neiti
Dulaurens'ille. Hän odottaa häntä huomenna tammimetsikössä.
— Ahaa, sanoi Isabella innostuneena. Mutta sitä vartenhan he eivät tarvitse meitä.