— Rouva Dulaurens ei tahdo luopua tyttärestänsä. Ymmärrättehän!
— Vai niin, sanoi Isabella. Silloin Alice parka menee naimisiin de Marthenay'n kanssa. Sillä tytöllä ei ole enempää omaa tahtoa kuin kanalla rankkasateessa.
Ja hullunkurisen innostuneesti hän lisäsi:
— Suosikaamme laitonta rakkautta. Entä mitä saan minä palkaksi avustuksestani?
— Pyytäkää, niin te saatte.
Hän katsoi nuoreen mieheen alta kulmiensa, ikäänkuin ärsyttääksensä häntä.
— Pyydän suudelmaa teidän huuliltanne, hyvä herra.
Jean, joka oli vapautunut häveliäisyydestään, antoi sanan sanasta:
— Saamanne pitää, hyvä neiti.
Nyt oli tytön vuoro punastua. He nauroivat molemmat hiukan hämillään, tulevan nautinnon toivossa. Ja jättäen piilopaikkansa, he menivät muiden seuraan ja yhtyivät yleiseen keskusteluun.