— Hänelle itselle ei kylläkään. Hän on aika veitikka. Mutta monia muita hän on murskannut autollaan. Kanoja, koiria. Ja tässä hiljattain erään vanhan eukon.
— Me maksoimme hänelle korvauksen, väitti loukkaantuneena rouva
Dulaurens. Ja aika kalliin päällisiksi.
— Eukko ontuu nyt maksua vastaan.
Kohteliaasti ja ilman ivan hiventäkään selitti herra de Lavernay emännälle, että viheliäiset raukat usein syöksyvät autojen eteen saadakseen rahallista hyötyä. Muut paitsi neiti de Songeon, joka vastusti kaikkea edistystä, puolustivat parhaillaan yksissä mielin tuota muodissa olevaa urheilua, kun ovi aukeni ja sisään astui nuori Clément hyväntuulisena ja punakkana, turkikset yltä yleensä kuurassa, mikä kimalteli lamppujen valossa.
Rouva Dulaurens riensi häntä vastaan ja torui häntä sensijaan, että olisi häntä suudellut, kuten mielensä teki. Tyttärensä mentyä naimisiin, otti hän entistä enemmän osaa poikansa elämään. Poika ei koettanutkaan puolustautua. Hän nauroi ja suli kuin jääpuikko.
— Niin sitä meidän kävi! Emme päässeet paikaltamme Cognin'issa. Kaunis juttu!
Julmistuneena pudisti herra d'Ambelard päätään. "Vai kaunis juttu, sanoi hän itsekseen. Entäs myöhästynyt päivällinen! Ei se poika kursaile puheissaan!" Hän oli ennättänyt niin pitkälle mietteissään, kun rouva Dulaurens tuli ja otti hänen käsivartensa mennäkseen ruokasaliin. Clément aikoi tarjota omansa neiti de Songeon'lle, mutta tämä silmäili häntä ylenkatseellisesti ja singahdutti hänelle yli olkansa:
— Menkää kuivaamaan itseänne! Tyynesti vastasi nuorukainen:
— Olette oikeassa, neiti. Mutta lempeä ette juuri ole. Minä menen kuivaamaan ja muuttamaan myöskin.
Hän katosi ja palasi tupakkatakissa, kun tarjottiin häränselkää herkkusienien kera. Uudenaikaisten sukupolvien häikäilemättömyydellä pyysi hän kovaäänisesti soppaa ja Normandian kampelaa, eikä kiirehtinyt millään tavalla korjaamaan myöhästymistään.