Herra de Marthenay oli eronnut sotaväestä edellisenä vuonna.
— Hän halveksi, oikaisi Clément julmasti.
Sillä hän ei suostunut siihen, että häneltä anastettiin vainajansa. Ja kun huomio taas oli kääntynyt häneen, kertoi hän muutamia lisätietoja:
— Lankoni ei erehdy. Majuri Guibert kävi Savoijissa viime kuussa. Hän oli pari päivää äitinsä ja sisarensa luona Maupas'sa ja palasi sitten taas varusväkeensä Timmimun'iin joka on Etelä-Algeriassa.
— Tuât'in keitaiden suulla, täydensi entinen rakuunaluutnantti, joka siviiliksi tultuaan osoitti ajoittain suurta innostusta sotilaallisiin kysymyksiin. Mutta kenraali Lervières on kulkenut Timmimun'in ohi: Beraber'it ja Dui-Menia't ovat siis varmaankin hyökänneet hänen jälkijoukkojensa kimppuun.
Röyhkeästi otti nuori Dulaurens monokkelinsa katsoakseen de
Marthenay'ta:
— Armand, minä en tunne teitä enää. Onko teistä tullut strategi?
Katsahdettuaan uudestaan ystävättärensä verettömiin kasvoihin, alkoi
Isabella taas:
— Mutta minä en ymmärrä. Hän palasi tuskin Saharan matkaltaan, joka kesti puolentoista tai kaksi vuotta, en oikein tiedä enää. Sellaisten retkienhän perästä saadaan pitkiä loma-aikoja. Eikö hän sitten ollenkaan levännyt? Lähtikö hän heti taas sotaretkelle? Sillä jos hän on kuollut, niin taistelussa hän on kaatunut.
Nostaen silmäkulmiaan antoi Clément lasinkappaleensa pudota: