— Kun kerran ollaan sankareita, niin ollaan kokonaan. Hän oli itse pyytänyt tuota paikkaansa siksi, että se oli vaarallinen.
Herra de Lavernay kumartui naapurinsa puoleen ja kuiskutti hänen korvaansa:
— Kuinka hauska teitä onkaan nähdä, kun innostutte. Teidän poskenne hehkuvat ja silmänne leimuavat.
Kumminkaan hän ei katsellut hänen poskiansa eikä hänen silmiänsä. Ajatellen muita asioita keskeytti nuori nainen kuivasti hänen puheensa tuolla kirpeydellä, jota avioliitto ei vähääkään ollut lieventänyt:
— Olkaa vaiti, vanha pyydystäjä!
Alice oli ottanut kämmekkävihkonsa ja hengittäessään niiden tuoksua kätki hän osaksi kalpeuttaan. Isabella laski vihdoin valloilleen levottomuutensa, joka häntä hetken oli jo ahdistanut:
— Entä kapteeni Berlier? Hänhän palasi myös Saharasta. Hän kuului samaan siirtomaa-väen rykmenttiin kuin majuri Guibert. Seurasikohan hän majuria Timmimun'iinkin?
Arvasikohan Clément Dulaurens hänen äänensä sävystä hänen levottomuutensa? Liian usein oli nuorukainen saanut kärsiä tuon ketään säästämättömän Isabellan pistopuheita, jotta hän olisi saattanut olla tuntematta julmaa nautintoa, voidessaan häntä nyt hiukan kiusata:
— Aivan oikein totta tosiaan, Jean Berlier'n pitäisi myöskin olla
Timmimun'issa.
— Sanokaa, mitä te oikeastaan tiedätte, käski Isabella tylysti ja kopeasti.