— Niin on, lisäsi hänen vaimonsa ylevässä kaunopuheisuuden puuskassa. Me kunnioitamme hänen mainehikasta muistoaan. Me vietämme surujuhlan, jonka komeus hämmästyttää koko Chambéry'ta. Meidän luokkamme asia on näyttää Ranskalle, kuinka todelliselle ansiolle on annettava tunnustusta ja kuinka sitä on palkittava aikana, jolloin keskinkertaisuus valtaa kansan, jolloin kateellinen tasa-arvoisuus saattaa sen vaipumaan alhaisimmalle tasolle.
Hän oli juuri samana aamuna lukenut tämän viimeisen lauseen Gaulois lehden pääkirjoituksesta.
Hämmästyneenä näistä sanoista mietti Alice tuskassaan: "Miksi ei minua sitten annettu hänelle?" Ja ääneti ajatteli Isabella Jean Berlier'ta, jonka kohtalo oli epävarma.
Rouva Orlandi unohti hetkeksi Pistache'nsa ja huomatessaan tyttärensä olevan ajatuksissaan, katseli hän tätä rakastuneen ihailevasti, ylpeili syvästä äidinrakkaudestaan, ja säälin puuskassa, jossa sentään oli hiukkasen itsekkyyttäkin, virkkoi hän heltyneenä rouva Guibert'in kohtalosta:
— Tietääkö hänen äitinsä?
Hän pelästyi omia sanojaan, ikäänkuin olisi hän mielestään puhunut sopimattomasti. Kaikkien katseet kääntyivät Clément Dulaurens'iin. Nuorukainen vastasi luontevan huolimattomasti, mikä johtui sentään enemmän hänen iästään kuin hänen sydämensä tylyydestä:
— Nyt hän jo varmaankin tietää kaikki. Palatessani kohtasin hänet. Hän ajoi Maupas'han päin vanhoissa vaunuissaan. Hän kulki juuri lyhdyn ohitse, tunsin hänet hyvästi. Rikki menneine koneineni pääsin vain hitaasti eteenpäin.
Nämä sanat saivat jokaisen tuntemaan aivan ruumiillista pahoinvointia. Oli kuin ulkoa olisi äkkiä tunkeutunut jäätävä viima ja kylmentänyt tämän upean ruokasalin. Vaistomaisesti tarkasti tuskastunut herra d'Ambelard, eivätkö ikkunat ehkä olleet oikein kiinni. Kylmät väreet karmivat kaikkia läsnäolijoita, joilla oli kaikilla sama näky sisäisten silmiensä edessä: vanha nainen, jonka osaksi jo oli tullut paljon koettelemuksia elämässä, ajaa turvallisena ja rauhallisena lumista tietä kotiansa kohden, jossa kuolema häntä odotti.
Tuo järkyttävä kohtaus, joka oli tapahtumaisillaan, joka ehkä tällä hetkellä juuri tapahtui, liikutti vielä enemmän heidän mieltään kuin majuri Guibert'in kunniakas kuolema kaukana Afrikan tantereella. Alice'n nyyhkytys katkaisi painostavan hiljaisuuden. Säikähtyneellä äänellä mumisi Isabella:
— Nyt hän jo tietää.