— Onko se nyt laitaa! Seistä ulkona sellaisella ilmalla! Sehän on sulaa hulluutta. Joutuun sisään, neiti. Ei rouva sen pikemmin tule, vaikka täällä kuinka palelisitte.
Paula totteli sanaakaan sanomatta. Mutta hän jäi kyökkiin, päästäkseen pikemmin ulos tarvittaessa. Kuullessaan ulko-oven aukenevan, riensi hän vastaan ja näki edessään Vimines'ista kotoisin olevan rentun, jota pilkalla sanottiin Parooniksi.
— Ohho, sanoi hän pettyneenä, miehen tunkiessa muitta mutkitta kyökkiin.
— Hyvää iltaa, hyvät ihmiset! Pitää tulla lämmittelemään ohikulkiessa.
Hän oli ollut silloin tällöin päivätyöläisenä Maupas'sa. Hän oli suuri laiskuri ja toiskertaisesta rikoksesta tuomittu, mutta tohtori Guibert oli säälinyt häntä. Hän tuli vieläkin usein kolkuttamaan Maupas'n ovelle muka työtä hakien, mutta itse asiassa saadakseen lasin viiniä.
— Hyvää iltaa, Parooni. Ettekö tavannut äitiäni tiellä?
— En, neiti, en. En nähnyt ketään.
Istuen hellan ääressä hän hypisteli huopahattuaan ja katseli ilkeästi nuorta tyttöä ja palvelijatarta. Paula poistui ja alkoi uudestaan tutkia yötä. Kuu loi lumelle jo hopeaista hohdettansa, mutta sen valo valaisi vain autioita teitä.
Kyökissä sanoi mies vanhalle Marille:
— No ettekö te sitten tiedä mitään?