Kuoleman paraati.
Cognin'in määrin pääasiallisena toimena aamupuolella päivää oli sanomalehtien lukeminen. Paitsi läheisten tehtaiden työmiehiä, jotka jo anivarhain poikkesivat hänen ravintolaansa ja seisaallaan, kynttilän lepattavassa valossa, ottivat naukun aamutuimaan, ei hän tavannut paljon ketään ennen puoltapäivää. Istuen tuolilla kahdareisin, selkä tuleen päin varustautui hän päivää varten valtiollisilla tiedoilla ja uutisilla Tasavaltaisesta Lyon'ista ja Edistyksestä. Niinpä hän päivällisen jälkeen saattoikin tarjota vierailleen raikasta viiniä ja tuoreita tietoja.
Avatessaan sanomalehtiä aamulla 26 päivänä helmikuuta hän ällistyi huomatessaan ensimmäisellä sijalla komean otsakkeen: Timmimun'in voitto; majuri Guibert'in kuolema. Ei ollut hän uneksinutkaan, että kukaan hänen kuntalaisistaan nostaisi niin suurta melua kuollessansa. Veri poskilla, tuntien epämääräistä levottomuutta vastuunalaisuudestansa, alkoi hän hitaasti lukea surullista, virallista kertomusta, jota sanomalehden toimittaja oli koristellut muutamilla komeilla lauseilla:
"Sotaministeriö antaa meille ilmoituksen voitosta, joka on saatu Tuât'in seudulla Timmimun'issa. Me merkitsisimme mitä suurimmalla ilolla muistiimme tämän uuden aseittemme voiton, jollei se olisi maksanut meille kallista henkeä, voittajan itsensä, majuri Guibert'in henkeä.
"Meidän valtiolliset ottelumme eivät saa kääntää pois meidän huomiotamme noista kaukaisista taisteluista, joissa sankarillisesti vuotaa ranskalainen veri. Viime vuonna, keväällä, senjälkeen kuin eversti Ménestrel'in kolonna oli valloittanut In Salah'in ja vallannut Gurara'n, jätettiin harvalukuinen varusväki tuohon Etelän kaupunkiin. Sen lähellä taisteltiin Sahela'n ja El Metarfa'n veriset taistelut, joissa saharalaisten siirtomaa-joukkojen toinen komppania löi takaisin Beraber'ien ja Dui-Menia'n rosvolaumat, ja kapteeni Jacques ja luutnantti Depardieu saivat kunniakkaan kuoleman. Kun viime talvena kenraali Lervières, Algerian divisioonan päällikkö, sai tehtäväkseen lujasti miehittää Guraran, jättää sen ja asettua Tuât'iin, jätti hän Timmimun'in linnaan sataviisikymmentä miestä varusväkeä, joiden päälliköksi määrättiin majuri Guibert, apulaisenaan luutnantti Berlier.
"Majuri Guibert oli vast'ikään saapunut Ranskaan Moureau-jamy'n retkikunnan mukana, mutta hän piti kunnianasianaan palata pataljoonaansa äärimmäiseen Etelään. Oltuaan kaksi vuotta yhtä mittaa tutkimusmatkalla halki Afrikan, kieltäytyi hän kaikesta levosta ja riensi paikalleen. Yöllä viime helmikuun 18 päivää vastaan onnistui lauman Beraber'ia, arviolta noin tuhannen miestä, lähestyä Timmimun'ia. Tämä heimo herättää niin suurta kauhua ja on niin nopealiikkeinen, että he saattoivat kulkea äärettömän laajojen seutujen läpi, ilman että paikallisella hallituksella oli vähintäkään tietoa tästä liikkeestä. Päivän koittaessa, ennen ensi sarastustakaan, he hyökkäsivät linnaa vastaan.
"Vahti ampui takaisin vetäytyessään kuusi laukausta, jotka hälyyttivät linnaväen. Muurien aukkojen kautta tunkeutuivat jo Beraber'it linnan sisäpihaan. Mutta varusväki kokoontui nopeasti päällikkönsä johtamana, ja pian Beraber'it lähtivät pakoon, jättäen kolmesataa miestä tanterelle. Mutta meidänkin tappiomme olivat hirvittävät: kymmenen kaatunutta, joista yksi osaston päällikkö, yksi hankintaupseeri, yksi kersantti ja yli kolmekymmentä haavoittunutta. Majuri Guibert kaatui taistelun lopulla, saaden luodin otsaansa, kun Beraber'it pakenivat epäjärjestyksessä.
"Majuri Guibert oli koko Ranskan armeijan nuorin pataljoonan päällikkö. Tultuaan kapteeniksi kahdeksankolmatta vuoden ikäisenä ja saatuaan kunnialegioonan ristin loistavan toimintansa johdosta Madagaskarin retkellä, varsinkin Andriba'n taistelussa, otti hän osaa Moureau'n tutkimusretkeen, joka hiljattain kulki halki Afrikan. Rabah'in voiton jälkeen nimitettiin hänet majuriksi ja kunnialegioonan upseeriksi. Hän oli kuollessaan vain kahdenneljättä vuoden ikäinen. Syntyneenä Cognin'in kauppalassa, joka on lähellä Chambéry'ta (Savoijissa), kuului hän yhteen paikkakuntamme arvossapidetyimmistä perheistä.
"Kutsuttuna korkeimpiin sotilaallisiin tehtäviin, jättää hän kotiseudulleen kumminkin kunniakkaan muiston, jota pojastaan ylpeä Savoiji ei varmaankaan ole juhlimatta niinkuin tulee."
* * * * *