— Minä edustan prefektiä. Olen matkalla rouva Guibert'in luo viemään hallituksen surunvalituksia majurin sankarillisen kuoleman johdosta. Tietysti te olette pitänyt huolta, että hän on saanut asiasta tiedon, kuten virallinen sähkösanoma määräsi. Ja toivottavasti te varovaisesti ilmoititte hänelle tapahtuman?
— Kyllä herra alaprefekti, sopersi määri häpeissään ja vapisten.
— Minä olen prefektinviraston neuvos. Minä kehoitan teitä koko virkakuntinenne olemaan läsnä surujumalanpalveluksessa. Tasavallan hallitus osaa kunnioittaa uskollisia palvelijoitaan.
— Kyllä, herra neuvos.
— Hyvä on, herra määri, en pidätä teitä kauempaa.
Ja ylpeänä tehtävänsä tärkeydestä ja siitä arvokkuudesta, jota hän osoitti sen suorittamisessa, poistui hevosten ravatessa prefektin nuori lähettiläs, ynseän ja kyllästyneen näköisenä kuin vanha kenraali, joka palaa armeijanosastoaan tarkastamasta.
Randon ja Détraz, joille määri oli lähettänyt sanan, riensivät yhdessä ravintolaan. Koko kylä tiesi jo Cognin'in vallanpitäjien menettelyn.
— Tämäpä on korea juttu, kiljaisi sisään astuessaan Détraz, joka kiehui vihasta. Edellisenä iltana, keskustelun aikana, ei hän ollut hiiskunut sanaakaan.
— Sanoinhan minä sen, huomautti vanha Randon, joka halusta tahtoi muistuttaa viisauttaan.
— Niin minäkin, lisäsi määri, joka ei tahtonut olla pekkaa pahempi.
Koulumestarin ja Punaisen syytä kaikki on.