Hetken vaitioltuaan ilmoitti tämä vierailunsa syyn.
— Niinpä ette ihmetelle, että mekin haluamme kunnioittaa poikanne muistoa. Koko Savoiji ottaa osaa teidän suruunne, mutta varsinkin sen parhaisto, johon majuri sekä sukuperänsä että kuntonsa perustalla kuului.
Hän hengähti, ja puhuen mielestänsä hyvin, katsahti hän kuulijakuntaansa. Neiti de Songeon osoitti hyväksymistään heilutellen pitkää kuivaa vartaloaan. Alice istui omissa ajatuksissaan ja tarkasteli rouva Guibert'in ja entisen ystävättärensä Paulan surullisia kasvoja. Suru ahdisti häntä niin, että hänen täytyi painaa kädellään rintaansa: hän oli tukehtua pidättämiinsä nyyhkytyksiin. Hän olisi tahtonut avata sydämensä noille naisraukoille, mutta ei uskaltanut. Hän koetti hiljaa tarttua vieressään istuvan Paulan käteen, mutta tämä veti päättäväisesti pois kätensä: hän ei ollut mitään unohtanut.
Rouva Dulaurens'in kaikuva ääni kuului taas salin hiljaisuudessa.
— Savoijin Valko-ristin johtokunnan jäsenet, kaikki yhdistyksen naiset sanalla sanoen, haluavat sydämensä innostuksessa viettää surujuhlaa Chambéry'ssa ja pyytävät siihen lupaa meidän kauttamme. Hänen ylhäisyytensä arkkipiispa pitää sielumessun, hän on sen luvannut. Yli viisikymmentä pappia avustaa häntä tässä tilaisuudessa. Prefektinvirasto, armeijanosasto kutsutaan juhlaan, ja olemme varmat, että he lähettävät edustajansa. Komeutensa ja loistonsa kautta tulee juhlasta, voitte olla siitä varma, mainehikkaan vainajan arvoinen.
Rouva Guibert oli kuunnellut keskeyttämättä; hän vastasi nyt vain:
— Minä kiitän teitä, hyvä rouva, ja pyydän teitä kiittämään minun puolestani kaikkia arvoisia naisia heidän hyvästä tarkoituksestaan. Me olemme jo viettäneet sielumessun Cognin'issa varojemme mukaan. Ystävämme tulivat sinne kaikki, ilman kylmyydestä ja matkan pituudesta huolimatta. Armeijanosaston kenraali tuli omassa persoonassaan. Suuri joukko upseereja teki hänelle seuraa. Me emme halua enää muita ulkonaisia mielenosoituksia. Minä kiitän teitä.
— Aivan niin, hyvä rouva, minä ymmärrän kyllä teidän tunteenne. Omaiset eivät mielellään salli, että vieraat ihmiset tunkeutuvat osallisiksi heidän suruunsa. Mutta tämä on poikkeustapaus. Majuri Guibert'in kuolema on yleinen onnettomuus. Koko Ranskaa koskee teidän poikanne kuolema. Hänen elämänsä ja kuolemansa tuottaa kunniaa Savoijille. Ettehän silloin ihmetelle, että Savoiji tahtoo osoittaa hänelle ylväällä tavalla kiitollisuuttaan. Yksityisten perheiden varat ovat pakostakin rajoitetut. Antakaa meidän toimia. Älkää riistäkö meiltä tätä iloa…
Hän sieppasi lennosta tuon onnettoman sanan:
— Tätä surullista hautajaisiloa, jota rukoileminen vainajien puolesta antaa. Juhlamenot, papit, nehän ovat rukouksia. Voitteko te, sellainen oiva kristitty, olla vastaanottamatta näitä meidän rukousuhrejamme? Voitteko te ajatellakaan estää meitä ottamasta sielumessussa osaa yhteiseen murheeseemme?