Rouva Guibert tuli sisään ja nähdessään molemmat naiset sylityksin, ymmärsi hän syyn heidän liikutukseensa.
— Äitinne odottaa, virkkoi hän rouva de Marthenay'lle.
Hän halusi sanoa hiukan muutakin ja kuiskasi:
— Kiitän teitä käynnistänne.
Saatuaan siten anteeksi, tarttui Alice hänen käteensä ja kosketti sitä huulillansa. Hän kuivasi silmänsä, katsoi vielä viimeisen kerran Marcel'in kuvaa, ja katosi…
* * * * *
Vaunut vierivät lehdettömälle puistotielle ja ajoivat läpi vanhan porttaalin.
Rouva Dulaurens, joka oli ollut levoton tyttärensä viipymisestä, katseli häntä huolestuneesti, hellästi ja pelokkaasti. Hän oli valittamatta rouva Guibert'in kieltoa ja Paulan käytöstä, ja kun ajettiin ulos tammimetsästä, pani hän kätensä edessään istuvan Alice'n käsivarrelle:
— Näetkös nyt, kuinka äitisi on viisas, sanoi hän hänelle hiljaa, neiti de Songeon'in kääntyessä tarkastelemaan alakuloista maisemaa.
Nuori nainen katsoi häneen kysyvästi.