Ja tässä teatteriaitiossa oli hänellä juuri ollut muutamia häiriintyneitä voiton hetkiä, eikä hän ollut sitä tietänyt. Koko tämän näytöksen ajan oli hän epäillyt viehätysvoimaansa tuon ylen sukkelasanaisen, nuoren upseerin epäröivän käytöksen vuoksi. Kun esirippu laski, kiirehti hän heti jatkamaan keskeytynyttä keskustelua.
Levottomuuden kalvamana kääntyi hän nuoreen mieheen päin ja kumartuen taitavasti, niin, että hänen pyöreän povensa aarteet paljastuivat, kysyi hän:
— Mitä te ajattelitte? Minä tunsin, että te ette kuunnellut musiikkia.
Jean hymyili ja vastasi sangen avomielisesti:
— Kahta hurmaavaa naista.
— Yksi oli liikaa.
Hänen katseensa kohtasivat nuorta miestä terävinä kuin nuolet, koettaen saada selville, mitä piili tuon läpipääsemättömän otsan takana. Markiisi de Lavernay piti silmällä hänen metkujaan ja sekaantui puheissaan, keskustellessaan klassillisesta muinaisuudesta rouva de Marthenay'n kanssa. Kärsimättömänä ja kiihkeästi haluten varmentua onnestaan, nousi Isabella istuimeltaan.
— Täällä aivan tukehtuu. Kapteeni, tahdotteko viedä minut halliin?
Hän katsahti ohimennessään ylenkatseellisesti ällistyneeseen ihailijaansa ja poistui Jean'in kainalossa. Käytävässä ja pääportaiden astuimilla nojasi hän rakkaudesta sairaan ruumiinsa koko painolla tuohon käsivarteen. Kun nuori mies vaikeni, koettaen päästä selville siitä mitä tahtoi, kysyi Isabella häneltä arkuudella, joka oli hänessä aivan odottamatta puhjennut:
— Sanokaa, Jean, enkö enää ole kaunis?