— Mistä te sen olette saanut?
— En minä tiedä.
— Tottakai teidän se täytyy tietää. Sanokaa heti. Ja hiukan kohteliaammin tuo kiihkoilija lisäsi:
— Olkaa niin hyvä ja sanokaa. Se on hyvin tärkeätä.
Hyväntahtoisuudessaan rouva Guibert koetti muistutella:
— Poikani Etienne toi viimeksi kotona käydessään kaksi ruusunvesaa. Ne menestyivät hyvin täällä Maupas'n maaperässä. Nuo ovat niiden ruusujen kukkia. Ne ovat hyvin kauniita, mutta niillä ei ole tuoksua.
— Todellakin, niillä ei ole ensinkään tuoksua. Mutta se on yhdentekevää. Entä mistä tuli teidän poikanne Etienne?
— Tonkin'ista, Along'in lahden rannalta, joka on sangen rikasta kukista ja hedelmistä.
— Ahaa, se on kiinalainen ruusu. Aivan niin. Pitihän minun se arvatakin. Ettekä te tietysti tiedä sen nimeä. Ranskassa ei kukaan tunne kukkien nimiä.
Rouva Guibert hymyili puolustuksekseen, ja urhea luonnontutkija jatkoi jaaritustaan: