— Vai niin, vai unohditte te!
— Mutta minä palaan heti takaisin, sanoi herra Loigny, nousten pystyyn.
— Ei tarvitse, minä menen itse. Menkää te, eno, vain kukkienne luo.
Ja hän lähti astumaan Maupas'ta kohden.
Vanhus seurasi häntä silmillään aina tien käänteeseen saakka. Sitten pyyhki hän kasvojaan, antoi kuskille lähtömerkin ja palasi ensimmäistä kertaa elämässään apealla mielellä Ruusuhuvilaan.
* * * * *
Jean tapasi rouva Guibert'in Maupas'n puutarhassa. Nähdessään Jean'in, vetäytyi hänen suunsa lempeään ja arkaan hymyyn. Ja Jean tunsi heti mielensä rauhoittuvan.
Hyvää päivää, Jean. Teidän enonne kävi vierailulla minun luonani.
Tiesittekö siitä?
— Tiesin, rouva Guibert. Hän tuli minun lähettämänäni, mutta hän unohti kokonaan asiansa. Niin vähät hän siitä välitti.
— No, no, älkää olko kova häntä kohtaan. Ja hiukan aran lempeästi otti hän nuorta miestä kädestä: