— Minun kanssani, eikö niin, sanoi Jean huvitettuna.
— Teidänkö kanssanne? Ehkäpä. Kyllä, mielelläni. Ja taas hän purskahti nauruun näyttäen valkoisia hampaitaan, jotka olivat vankat kuin nuorella koiralla, ja katseli rohkeasti nuorta miestä, joka häntä miellytti.
Alice'n oli tämä julkea lörpöttely saattanut aivan hämille, ja hän punastui kumppaninsa puolesta. Pian hän omiin ajatuksiinsa vaipuneena rupesi torkkumaan, uneksien tuollaisesta Isabellan ylenkatsomasta rakkausavioliitosta, jota hänen saattoivat haaveksimaan äsken asemalla näkemänsä kasvot.
Rouva Dulaurens, jolle kesäkutsujensa onnistuminen tuotti päänvaivaa, sanoi pojallensa, joka hänelle toisteli eriskummallisia madagaskarilaisia nimiä:
— Kaikesta päättäen kapteeni Guibert on sankari. Meidän pitää kutsua hänet luoksemme.
Ja hänen miehensä, joka pitkään ja rauhallisesti oli keskustellut rouva
Orlandin kanssa, lausui molempien yksimielisenä loppupontena:
— Ennen kaikkea pitää katsoa, että pysyy rauhallisella mielellä. Siinä on elämisen taidon koko salaisuus…
II.
Veli ja sisar.
Veljen ja sisaren välinen ystävyys on yksinkertaisen ja luontevan suloista, mikä erottaa sen kaikista muista tunteista. Se on tietenkin turvassa rakkauden rajuilta ailahduksilta ja sen kiihkeiltä tunteenpurkauksilta, jotka ovat liian huumaavia voidakseen olla pysyväisiä. Kuitenkin se on toisenlaista kuin tavallinen ystävyys, jota tuntevat toisiaan kohtaan samaa sukupuolta olevat henkilöt. Siihen tulee lisäksi jotakin häveliästä, herkkätunteista ja hellää, jota nainen siihen tuo. Vielä enemmän erottaa sen kaikista muista tunteista noiden molempien ystävysten ihmeellinen kyky ajatella ja tuntea samalla tapaa. Se johtuu yhteisestä alkuperästä ja yhteisestä lapsuudesta, mikä saattaa ymmärtämään puolesta sanasta, muistamaan samoja tapahtumia samalla hetkellä, hengittämään alituisesti samaa kotoista ilmaa ja samaa menneisyyden tuoksua. Ei edes rakkaudella ole tätä erikoista ominaisuutta, ja se voi sitä kadehtia…