— Senkin myrkyttäjä!
— Mene takaisin helvettiin!
— Tuli on irti, tuli on irti, huudettiin ja herjattiin tuota kummitusta tulikukkineen.
Tällaisten ivahuutojen kaikuessa ei nuorukainen koettanutkaan pyrkiä yleisön suosioon, joka oli niin vaikeasti saavutettavissa. Hän käänsi taitavasti voimavaununsa pois kulkueesta ja päästyään tyhjälle kilparadalle, laski hän nöyrän ja nopean petonsa valloillensa. Täyttä karkua hän huristi poikki nurmikentän tulivaunuissaan kuin kiitävä raketti, ja katosi aurinkoon, kuullen sentään kaukaisia suosionhuutoja, jotka vihdoinkin tervehtivät koneen verratonta voimaa ja sen meteoorimaista kauneutta.
Yksitoikkoiseksiko mahtoi leikki lopulta käydä vai väsymystäkö aljettiin tuntea, mutta vähitellen taistelu laimeni. Turhaan kukkien kaupustelijat tarjoilivat korejaan alennetuilla hinnoilla. Aasiensa selässä kiikkuvat pikkulapset vain enää ilakoivat ja nauttivat näytelmän toistumisesta. Tuntien yleisön alkavan käydä välinpitämättömäksi kiirehti palkintolautakunta jakamaan palkintoja.
Jo laski ilta yli Marlioz'n lakeuden. Ruusunpunassa, violetissa, malvanvärissä ja kullassa väikkyvät värihäivät peittivät taivaanrannan kuin utuinen harso. Ja kooten itseensä kaiken kadonneen auringon loiston hehkuivat Revard'in kukkulat kuin tulessa, niin voimakkaassa kirkkaudessa, että näyttivät aivan kuin ilosta vavahtelevan tuossa valokylvyssä.
Kun Marcel Alice'n seurassa oli lähdössä parvekkeelta, jäi hän seisomaan, nähdessään tuota luonnon haltioitumista. Nuori tyttö kääntyi kutsumaan häntä ja hämmästyi sitä onnen ilmettä, joka kuvastui hänen kasvoillaan. Marcel oli tuntenut itsessään samanlaista, kaikkien elinvoimien kiihtymystä.
Dulaurens'it ja heidän kutsuvieraansa nousivat vaunuihin, jotka odottivat maantiellä, ja ajoivat Aix-les-Bains'iin.
Kukkien juhlan iltana on tapana aterioida ulkosalla klubissa tai Kukkahuvilassa, kun ilma on suotuisa. Ravintolat anastavat puutarhat ja tallatuille nurmikoille katetaan pieniä pöytiä, joiden lamput loistavat puiden lomitse moniväristen varjostimiensa takaa kuin äärettömän suuret kiiltomadot.
Armand de Marthenay, jonka rouva Dulaurens oli kutsunut päivällisille, yhtyi seurueeseen klubin suuressa hallissa. Oli tilattu yksi kaikkein halutuimpia ja myös parhaiten suojassa olevia pöytiä, aivan terassin reunassa, viluisen Alice'n takia ja viileyden vuoksi, jota vuoret iltaisin uhoavat.