— Jean ällistyi, mutta osasi kuitenkin aika pian vastata:
— Enhän voi viedä teitä mukanani Afrikaan.
— Voisittehan ruveta liikemieheksi. Ne ansaitsevat paljon rahaa. Herra
Landeau auttaisi teitä.
Ja ajatellessaan tätä omituista osaa, jonka hän määräsi herra Landeau'lle, puhkesi hän hillittömään nauruun, joka tarttui hänen seuralaiseensakin. Kun he astuivat poikki plataanitien, käytti nuori tyttö erään puun varjoa hyväkseen ja tarjosi poskeansa:
— Suudelkaa minua lohdutukseksi.
Ja tuon raikkaan posken kosketus tuntui vielä Jean'in huulilla, kun
Isabella taas palasi ehdotukseensa.
— Sepä vahinko. Mutta miksi te ette ole miljoonan omistaja?
— Sitähän minäkin tässä mietin, tunnusti Jean Berlier…
Kun Jean ja Isabella olivat sivuuttaneet ensimmäisen joukon, jota rouva Dulaurens saattoi saliin, osoitti tämä etenevää nuorta tyttöä seuralaisilleen:
— Minä en moiti häntä vähääkään, vaan hyväksyn täydellisesti hänen menettelynsä. Hänen naimiskauppansa todistaa suurta luonteen lujuutta. Sillä hän on itse vallan varaton.