Herra ja rouva Dulaurens.
Joka aamu päätti Alice Dulaurens sinä päivänä suostuttaa vanhempansa tuohon liittoon, jonka pelkkä toivominenkin täytti hänen sydämensä ilolla, ja joka ilta, kun hänen aikeistaan ei ollut tullutkaan mitään, päätti hän varmasti puhua seuraavana päivänä. Mutta pian tuli hänelle tosi eteen. Paula ilmoitti hänelle, minä päivänä rouva Guibert saapuisi.
Rouva Guibert'in tulopäivän aattona ei hän vielä ollut mitään puhunut. Tuskissaan nukkui hän myöhään ja nousi varhain aamulla, luullen sillä voittavansa aikaa. Tunnit kuluivat nopeasti ja hänen lempivä sydämensä vapisi. Hän vahti vuoroin isäänsä vuoroin äitiänsä, puhuakseen erikseen heille kummallekin, eikä mielestään keksinyt — arkojen tavalla — koskaan kyllin suotuisaa tilaisuutta.
"Äiti on yksin huoneessaan."
Hän riensi sinne ja tuli hiljaa pois, sillä äiti kirjoitti.
"Parempi on palata hetken perästä."
Posket hiukan punoittavina lähti hän heti etsimään isäänsä.
"Isä on kävelyllä puutarhassa."
Mutta tämä keskusteli puutarhurin kanssa.
Siten hän keksi yhä satoja turhia syitä lykätäkseen tunnustuksensa tekemistä. Viimein hän rauhoitti mieltään päättämällä puhua heti aamiaisen jälkeen: