"Silloinhan isä ja äitikin ovat parhaimmalla tuulella", sanoi hän itsekseen, jottei hänen tarvitsisi soimata itseänsä.
Mutta kovaksi onneksi hänen aikeilleen ilmestyi rouva Orlandi aamiaisvieraaksi. Kellon lyödessä kahtatoista saapui hän kantaen kainalossaan sylikoiraansa Pistache'a, jota hän ei koskaan jättänyt, ja alkoi italiattaren tavoin lörpötellä herttaisesti ja tutunomaisesta:
— Enhän vain häiritse teitä. Te olette niin herttaisia. Minusta on kauheaa syödä aivan yksin. Isabella ja kamarineiti lähtivät Lyon'iin myötäjäisten vuoksi, ymmärrättehän. Kyllä häistä on paljon häiriötä ja vaivaa. Pääni on jo vallan sekaisin.
— Sehän oli oikein hauskaa, että tulitte, sanoi rouva Dulaurens kovasti harmissaan.
Ja hänen miehensä selitti juhlallisesti:
— Häiden valmistukset häiritsevät todellakin kodin rauhaa. Mutta yhteiskunnallisen järjestyksen mukaista on, että tämä juhlallisuus juuri tuottamiensa vastuksien kautta säilyisi meidän muistissamme.
Mentiin ruokasaliin.
— Sallittehan, että tämä pikku kulta aterioi meidän kanssamme, kysyi rouva Orlandi osoittaen sylikoiraa.
— Tietysti. Emmehän voi olla niin julmia, että erottaisimme teidät siitä.
Italiatar asetti Pistache'n viereensä ja rupesi heti siitä puhumaan: