— Hyviäkö?
Mauricella oli rohkeutta vastata myöntävällä liikkeellä. Koska hän säilytti suruansa yksin, olivat he jo erossa. Mutta Edith lisäsi:
— Minä en koskaan odota uutisia. Sinä olet minun sydämeni ja elämäni.
Ja kun hän astui edellä parvekkeelle, missä heidän pieni pöytänsä oli asetettu tuulen suojaan, kysyi Maurice itseltänsä:
»Onko minulla voimaa lähteä?»
IV.
PALAUS.
Puoliunessa nousi Edith vuoteen laidalle ryntäilleen katselemaan rakastajaansa, joka viimeisteli pukeutumistaan. Tämä oli asettanut lampun lattialle, jottei varjostimen heijastama valo sattuisi nukkuvan silmiin.
— Miksi nouset näin aikaisin? kysyi Edith unisella äänellä ja silmät puoliksi kiinni.
— Minä en saa unta. Ja päivä sarastaa.