Marguerite vei hänet ruokasaliin. Masentuneena, turtuneena antautui hän
Margueriten hoiviin. Ruokaa ei ollut vielä korjattu pois.
— Entä isä? kysyi hän vihdoin hiukan pelokkaasti.
— Hän meni päivällisen jälkeen huoneeseensa työskentelemään, kun minä jäin riisumaan pikku Julienia. Minä menen häntä valmistamaan.
— Ei, Marguerite, älä mene.
— Miksen?
— En tiedä.
Ja kauhean äänettömyyden jälkeen hän kysäisi:
— Tuota… hän on paljon muuttunut?
— On kyllä.
Hänen oli nälkä, mutta ei uskaltanut ruveta syömään vaikka sisar kävi itse noutamassa ruokia keittiöstä. Marguerite ymmärsi hänet ja nähdessään hänet hajamielisenä poistui mennäkseen isänsä työhuoneeseen.