»Hän on täällä. Se on pääasia. Minä pelastan hänet ja hänen kanssaan koko suvun…»
KOLMAS OSA.
I.
ASEKUMPPANI.
Kun Marguerite Roquevillard saapui, kuten joka päivä, isänsä työhuoneeseen sytyttämään lamppua ja vetämään akkunain eteen uutimia, mutta ennenkaikkea hiukan huojentamaan hänen huoliansa, tapasi hän isän katselemassa ikkunasta illan nopeaa tuloa.
— Sinäkö tulet, sanoi hän. Oli jo liian pimeä työskennellä.
Hän pyyteli anteeksi unelmoimistaan ikäänkuin heikkoutta. Mutta tytär tiesi tämän mietiskelyn syyn, jota isä ei tunnustanut.
— Eivätkö ne herrat ole vielä tulleet? kysyi hän.
— Minä odotan heitä joka hetki. Tänään jälkeenpuolenpäivän heidän piti käydä Mauricen luona vankilassa.
— Kuka pitää puolustuspuheen? Herra Hamelko?