— Siinä onkin.
— Ei, se ei ole kuin tunne. Eikä meidän ole oikeudessa asettuminen tunteen, vaan lain kannalle.
Esimies, joka ei hyväksynyt tätä katsantokantaa, esitti kysymyksen toisessa muodossa.
— Hän pitää silmällä ennen kaikkea rouva Frasnen kunniaa. Oman kunniansa pelastamiseksi hänen täytyy näyttää, että hän ei ole anastanut tuota rahasummaa eikä muutenkaan käyttänyt hyväkseen anastettuja varoja. Hän voi todistaa edellisen seikan esittämällä rouva Frasnen kontrahdin ja jälkimmäisen kirjallisella todistuksella Milanon Internationale-pankista, jossa rouva Frasnen varat olivat talletettuina. Mutta hän kieltäytyy jyrkästi tästä menettelystä.
— Tekö sen hänelle sanoitte, te?
— Minä sanoin hänelle sen ja että hän joutuu sangen pahaan asemaan tullessaan ilman varustuksia valamiehistön eteen.
— Mitä hän teille vastasi?
— Että hän ei milloinkaan antaisi syyttää rouva Frasnea mistään ja että hän kieltää puolustajaansa lausumasta edes hänen nimeänsäkään. Hän oli aivan taipumaton: »Mutta kuinka sitten mielestänne teitä on puolustettava?» kysyi häneltä Maitre Bastard. — Kuinka voidaan minua uskoa syylliseksi? vastasi hän ylpeästi. Katsottakoon mistä minä tulen ja kuka minä olen: sen pitää riittää.
— Mikä lapsi! toisti herra Bastard tyytyväisenä sivellen kaunista partaansa. Perheen kunniallisuus on epäilemättä voimakas todistus, jota olinkin aikonut oikeudessa käyttää. Mutta se on vain jonkunlainen sivutodiste. Se ei koske asian ydintä. Ei vanhemmilla todistella. Yhtä hyvin voisi todistella vainajilla!
— He todistavat meidän puolestamme, vastasi herra Hamel melkein juhlallisesti.