— Älä ole levoton vielä, pikkuruinen. Minulla on kukaties yksi keino.
— Mikä?
— Tuonnempana selitän. Anna minun miettiä sitä. Se merkitsee suurta uhrausta.
— Tehkää se sitten pian, isä.
Nuoren neidon silmät säteilivät niin kirkkaasti, että koko hänen puhdas ja jalo sielunsa heijastui niistä.
— Rakas tyttö, lausui isä ylpeänä.
Tämä hymyili haurasta hymyä, — sellainen hymy on ominaista niille, jotka ovat jo pitkiä aikoja eläneet onnettomuudessa.
— Isä, minä olin aina ajatellut, että te esiintyisitte hänen puolustajanaan.