Herra Roquevillardin lanko teki johtopäätöksen:
— Te tahtoisitte korvata herra Frasnelle ne rahat, jotka hänen vaimonsa on vienyt?
— Niin.
— Satatuhatta frangia! huudahti Léon, siinä on jo rahaa.
Charles Marcellaz jatkoi:
— Sitenhän myönnettäisiin, että syy on Mauricen. Hän maksaa, siis hän on syyllinen.
— Ei. Takaaja, joka maksaa varsinaisen velallisen asemesta, ei ole silti suinkaan tämä velallinen. Asiamiehensä kautta selittää Maurice valamiehistölle, että vaikkakaan hän ei tahdo syyttää, tahtoo hän itse olla kaiken epäluulon ulkopuolella. Jos herra Frasne saa rahansa takaisin, niin häneltä ei enää ole mitään varastettu. Mutta herra Frasnen jättäminen korvaamatta on, pelkään minä, samaa kuin minun poikani jättäminen tuomittavaksi.
— Hyvä, François, hyväksyi setä Etienne nyökytellen päätään kuin suuri höyhenetön lintu.
Tämä hyväksymisen merkki aiheutti myöskin lesken puolelta ystävällisen mielenilmauksen:
— Minä en oikein ymmärrä kaikkia näitä metkuja. Mutta hyvä maine on parempi kuin kullattu vyö, ja minä olen sydämestäni teidän kannallanne, François.