Perheen päämies kääntyi lankonsa puoleen:
— Entä te, Charles, oletteko te myöskin järjen kannalla?
Marcellaz epäröi ennenkuin vastasi. Hän ei oikein sietänyt appensa ylemmyyttä. Vaimonsa perheen ylemmyys hänen perheensä rinnalla pisti silmään joka vertailussa ja harmitti häntä, varsinkin sittenkun hän oli palannut kotiseudulleen. Työteliäänä ja säästäväisenä hän varusteli huolellisesti lastensa tulevaisuutta ja hoiti tarkasti vaivoin ansaittua kohtalaista omaisuuttaan. Asiat olivat häntä vetäneet puoleensa, kaventaneet ja koventaneet. Mutta hän rakasti Germainea ja epäili vaikutelmiansa johtuviksi tunteellisuudesta, jota vailla hän ei ollut. Hän kierteli sinne ja tänne kuin umpikujassa.
— Miksikä Maurice vielä vankeudessakin asettaa rouva Frasnen meidän edellemme? Se on mieletöntä, kun rouva ei kuitenkaan joudu mihinkään rangaistuksen vaaraan. Hän uhraa perheen väärän kunniakäsitteen vuoksi. Satatuhatta frangia, eikö sadantuhannen frangin maksaminen mene yli teidän voimienne? Ei tule yrittää mahdottomia.
— Päinvastoin, sanoi Marguerite, pitää koettaa mahdotontakin hänen pelastamisekseen.
— No niin, päätti herra Roquevillard, joka halusi täsmällistä vastausta, te neuvotte siis, tekin, minua hylkäämään poikani?
Charles painoi päänsä alas ollakseen kohtaamatta Léonin pilkallista katsetta ja mutisi melkein häpeissään:
— En, en sittenkään.
Kun hän jälleen kohotti päänsä, hämmästytti häntä appensa häneen luoma katse, jonka tavallisesti arvovaltainen ilme oli kuin hunnun peittämä, hellä ja ennen tuntemattoman lempeä, niinkuin hämmästyttää virran voima, kun jonkin vehmaan mättään luota löytää sen vaatimattoman lähteen.
— Teidän vuoronne, Thérèse.